keskiviikko 29. heinäkuuta 2020

Kaksi viikkoa kouluun! Unohda kilpavarustelu.

Muistan pienenä että koulun alkaminen tarkoitti uutta vaatekertaa ja uusia kyniä. Se jotenkin kiteytti sen arjen ja uuden alun kivasti. Toivottavasti lisäsi myös motivaatiota. Kahden viikon päästä meilläkin on koululainen. Ja sanotaanko että olen kerran jos toisenkin miettinyt, onko meillä nyt tarpeelliset tavarat ja mitä vielä tarvitaan. 

Iina kirjoitti kivan postauksen siitä, mitä heidän perhe on kokenut hyödylliseksi hankkia kouluun. Suosittelen ehdottomasti kurkkaamaan sen, sain siitä itse monta ahaa-elämystä! 

Reppu, koululaisen tärkein varustus
Meillä pyydettiin uutta reppua jo eskariin, mutta viime syksynä sovimme että se ostetaan vasta kouluun. Kyllä meinasi maltti loppua kun odoteltiin reppuja saapuvaksi kauppoihin! Tärkeää omasta mielestäni repun hankinnassa on koko ja istuvuus eli kantomukavuus. Esitin myös toiveen, että reppu kelpaisi vielä myös pari seuraavaa vuotta eikä otettaisi sitä tämän hetken suosikki hahmon kuvalla varustettua. Toki tähänkin olisin taipunut, mutta onneksi löydettiin kiva urheiluliikkeestä!

Kirjoitustarvikkeita laatikot pullollaan
Toisin kuin reppu, kyniä meille on kertynyt varastoon jo muuten vaan. Sovittiin siis yhdessä että kerätään vanhoista kynistä kivoimmat penaaliin. Teroitin ja kumi oltiin ostettu jo eskariin. Kulmalukko kansion kuvien virlä hakemassa reppuun monisteita varten. 


Vaatekaappi syykuntoon! 
Syksyn vaatekaappi on myös katsottu jo pian kuntoon. Pienet on viety tälläviikolla kirpputorille ja tuotu sieltä mukana uusia isompia tilalle. Muutaman uuden lempparin olen tilannut myös verkkokaupasta. Moni varoitteli että kouluun mentäessä lapselle valikoituu halu tiettyihin merkkeihin. Toivon että tämä ei rantaudu meille, tytöt niin ylpeänä edelleen vastaavat "vau mistä sun pusero on?" Kyselyihin että no kirpputorilta tietenkin. 



Mitä hankintoja teillä on tehty tulevaa syksyä varten? Ostatteko kaiken uutena vai löytyykö vielä käytettynä? 

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...